Raskaus ja kehokuva - ravitsemusterapeutilta apua?
Raskaus ja äidiksi tuleminen voivat muuttaa merkittävästi keho- ja ruokasuhdetta. Voi olla, että omaan kehoon sekä omiin elintapoihin ja ruokailutottumuksiin alkaa aivan uudella tavalla kiinnittää huomiota, kun ei enää olekaan kyse vain itsestä, vaan myös kehittyvästä vauvasta. Mielen muutos voi tapahtua mahdollisesti jo raskautta suunniteltaessa.
Tämän tekstin on koostanut Islassa toimiva ravitsemusterapeutti Marika Luukkonen
Kehosuhde raskausaikana
Raskauden tuomien kehollisten muutosten myötä raskaus onkin erityisen herkkää aikaa kehonkuvan muutoksille, niin hyvässä kuin huonossa. Osa nauttii raskauden tuomista kehon muutoksista, kun taas osalle kontrolloimattomat muutokset kehossa ja painossa voivat aiheuttaa paljonkin ahdistusta ja altistaa jopa häiriintyneelle syömis- ja liikuntakäyttäytymiselle. Myös synnytyksen jälkeen uusi ja muuttunut keho voi ajaa epäterveeseen syömiskäyttäytymiseen, kun kehon ulkomuodon muokkaamisen toivossa aletaan esimerkiksi rajoittamaan omaa ruokailua tai energiansaantia. Ja vaikka ruokavalioonsa ei tekisikään tietoisesti muutoksia, voi syömiseen liittyä syyllisyyden tunnetta tai ahdistusta, mikä voi kertoa vääristyneestä ruokasuhteesta.
Raskaus sekä jo sen suunnittelu on erinomaista aikaa käydä läpi omaa keho- ja ruokasuhdetta, sillä se kuinka suhtaudumme omaan kehoomme ja ruokaan, välittyy myös väistämättä myöhemmin lapsillemme. Kun oppii arvostamaan ja kunnioittamaan itseään ja kehoaan, voi antaa lapselle myös mallin siitä, että hän on myös arvokas juuri sellaisena kuin on.
On mahdollista, että tieto kohdussa kehittyvästä vauvasta tuo lähes itsestään muutosta kohti terveellisempiä elintapoja ja syömistä, mutta usein raskauden aiheuttamat erilaiset vaivat voivat muuttaa syömistä myös toiseen suuntaan. Syömistottumuksiin voi tulla muutoksia mm. pahoinvoinnin, ruokahaluttomuuden tai erilaisten ruokahimojen myötä. Myös erilaiset raskausaikana suositeltavat tiettyihin ruoka-aineisiin liittyvät kiellot voivat haastaa syömistä uudella tavalla. Odottajien syömistottumuksia voivat vaikeuttaa myös erilaiset erityistilanteet, kuten raskausajan diabetes ja hyperemeesi tai erityisruokavaliot, kuten vegaanisuus.
Ravitsemusterapia raskausaikana
Ravitsemusterapiassa on mahdollista käsitellä riittävän ravitsemuksen ja ruokailuun vaikuttavien erityistilanteiden kuten raskausdiabeteksen tai hyperemeesin lisäksi näitä keho- ja ruokasuhteeseen liittyviä teemoja. Ravitsemusterapeutti voi tarkistaa vastaanotolla ruokavalion ravitsemuksellista riittävyyttä sekä äidin että vauvan näkökulmasta, mutta myös käydä odottajan kanssa läpi ruokaan liittyviä tunteita sekä etsiä yhdessä ratkaisuja terveen ja joustavan ruoka- ja kehosuhteen löytämiseksi.