Seksi ja seksuaalisuus raskausaikana - ja sen jälkeen
Seksuaalisuus on jokaisen ihmisen perusoikeus ja osa meidän persoonaa. Seksuaalinen hyvinvointi on tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia -myös raskausaikana. Monenlaiset seksiin ja seksuaalisuuteen liityvät kysymykset ja ajatukset mietityttävät odottajia.
Kuuluuko seksi raskausaikaan? Onko seksi turvallista odotusajan lopulla? Voiko yhdyntä aiheuttaa keskenmenon? Olenko normaali, kun en halua seksiä enää kun vauva on syntynyt? Tuntuuko seksi enää miltään alatiesynnytyksen jälkeen? Meneekö alapää pilalle synnytyksessä?
Tekstin on koostanut Islassa toimiva äitiysfysioterapeutti ja seksuaalineuvoja Marianna Lappalainen
Seksuaalisuus raskauden aikana
Usein äitiysneuvolassa seksuaaliterveyteen liittyvät asiat jäävät vähemmälle huomiolle, vaikka näillä on suuri merkitys niin raskaanaolevalle itselleen kuin parisuhteellekin. Intiimeiden asioiden ottaminen puheeksi on monelle, niin ammattilaiselle kuin asiakkaallekin, yllättävän haastavaa. Kannustankin kaikkia osapuolia rohkeuteen: Ammattilaiset auttavat mielellään, vaikka eivät ymmärtäisikään ottaa aihetta puheeksi. Älä siis jää murehtimaan seksiin ja seksuaalisuuteen liiittyviä kysymyksiä yksin, vaan nosta asia itse esiin. Tiesithän, että monilla äitiysfysioterapeutilla on myös seksuaalinauvojan pätevyys?
Tein vasta kyselyn äitiysfysioterapian asiakkailleni liittyen odotusajan seksuaalisuuteen. Kysyin, kokivatko he itsensä seksikkäiksi ja seksuaalisesti viehättäviksi raskausaikana, ja mitkä olivat syitä heidän kokemustensa taustalla.
Noin puolet vastaajista (54%) eivät kokeneet itseään seksuaalisesti viehättävinä. He kertoivat, että keho tuntui kömpelöltä ja isolta. Pahoinvointi sekä lantionalueen ja selän kivut laskivat mielialaa. Turvotus ja suonikohjut mainittiin myös. Lisäksi huoli tulevaisuudesta, keskenmenosta ja omasta kyvykkyydestä vanhemmuuteen sekoittivat seksielämää.
Vastaavasti toinen puoli kyselyyn vastanneista (46%) tunsivat itsensä seksikkäiksi. He tunsivat olonsa naisellisemmaksi kuin koskaan; iho ja hiukset olivat upeassa kunnossa ja hormonit hyrräsivät positiivista rentoutta ja hehkua kehoon. Tuntoherkkyys ja orgasmit paranivat. Pelkoa raskaudesta ei ollut ja seksistä nauttiminen oli vastaajien mukaan helppoa.
Kaikenlaiset kokemukset suuntaan tai toiseen ovat yhtä normaaleja. Seksiin sisältyy paljon tunteita ja se harvoin on täysin suoraviivaista, ja erityisen paljon kysymyksiä, hämmennystä ja epävarmuutta herää, kun seksiä ja seksuaalisuutta pohditaan osana raskautta tai lapsivuodeaikaa. Pitää kuitenkin muistaa, että ihminen on seksuaalinen olento kaikissa elämän vaiheissa, joskus näkyvämmin, toisinaan hieman hillitymmin - ja kaikki tämä on luvallista.
Raskausajan seksi
Seksi ja raskaus ovat molemmat luonnollisia asioita ja sitä ne ovat myös yhdessä.
Useilla raskaana olevista on jotain seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia. Ne voivat liittyä tunnepuoleen, fyysisiin muutoksiin tai seksuaalisiin toimintahäiriöihin. Kyky nauttia seksistä voi muuttua paljonkin raskauden eri vaiheissa. Alla mainitut raskauden ajanjaksot ja niiden vaikutus seksuaalisuuteen ovat yleisiä, mutta myös poikkeuksia on.
Alkuraskaus voi olla seksin rintamalla hiljaisempaa, jos odottaja kärsii pahoinvoinnista, on hormonaalisten muutosten vuoksi väsynyt tai alakuloinen. Rinnat voivat olla kosketusarat ja hiivatulehduskin voi puhjeta herkästi. Myös raskauden salaaminen muilta voi viedä voimavaroja, ennen kuin ollaan ”turvallisilla” raskausviikoilla ja ilouutisista saa kertoa.
Vaikkakin seksistä puhuminen kumppanin kanssa voi olla haastavaa, on se raskauden alkuvaiheessa erityisen tärkeää, jotta vältytte olettamusten tuomalta turhalta mielipahalta. Muista, että seksistä on lupa kieltäytyä aina ja molemmin puolin! Pitäkää suhteessa toisistanne huoli keskustellen ja olemalla läsnä.
Keskiraskaus on useimmiten seksuaalisesti vilkkaampaa aikaa. Raskaus alkaa näkyä muillekin, pahoinvointi tavallisesti helpottuu ja mielialan vaihtelutkin ovat hieman tasaantuneet. Naisellisuus puhkeaa kukkaan, rinnat ovat uhkeat ja emätin on herkästi kostuva. Myös orgasmiherkkyys kasvaa. Halukkuus voi yllättää odottajan ja kumppanin - yleensä positiivisesti.
Raskauden loppupuolella seksi taas usein vähentyy. Tässä vaiheessa kehon muutokset ovat suurimmillaan, kun vatsa alkaa olla kookas ja kehon liikelaajuudet osittain rajoittuneet. Liitoskivut, turvotus ja mahdollinen väsymys voivat ilmestyä kuvioihin. Odottaja voi pohtia onko hän enää haluttava kumppaninsa silmissä. Miten rakastelu onnistuu? Onko siitä haittaa vauvalle? Tökkiikö penis vauvaa yhdynnän aikana? Lähtökohtaisesti seksi on turvallista (ja suositeltavaa) koko raskauden ajan. Mikäli penetraatioseksi joudutaan jättämään jäähylle (esimerkiksi lääkärin toteaman ennenaikaisen synnytyksen uhan takia) niin on hyvä muistaa, että on paljon muutakin seksiä kuin yhdyntä. On myös hyvä muistaa että seksin mahdollisesti laukaisemat supistustuntemukset ovat lähtökohtaisesti täysin hyvänlaatuisia!
Keskustelu ja hellyys puolisoiden kesken on erityisen tärkeää koko odotusajan. Luovuus ja mielikuvitus ovat suotavia ottaa käyttöön seksielämän piristeeksi - uudet seksiasennot ja -paikat kokeiluun! Hyviä ja turvallisia asentoja löytyy paljon.
Raskausaikana voi herätä myös pelkoja, jotka voivat aiheuttaa osaltansa seksuaalista haluttomuutta. Synnytyspelko, pelko keskenmenosta tai pelko vanhemmaksi tulemisesta ovat hyvin tavallisia huolen aiheita, mutta näiden kanssa ei kannata jäädä yksi. Kumppanin kanssa keskustelun lisäksi mietityttävät asiat kannattaa ottaa esille neuvolassa, lääkärin tai seksuaalineuvojan vastaanotolla. Tässä tapauksessa tieto ei missään tapauksessa lisää tuskaa vaan tuo rauhaa.
Seksi vauvan syntymän jälkeen
Synnyttäjän keho on jälleen kokenut suuren mullistuksen. Synnytystavasta riippuen ja riippumatta, jokaisella tuoreella äidillä on omat haasteensa toipua ja palautua vauvan syntymästä.
Kun vauva syntyy, jää seksielämä usein joksikin aikaa tauolle. Tämä on aivan normaalia. Jotkut viriävät seksin pariin toisia aiemmin, joillakin menee aikaa paljon pidempään. Oikeaa aikaa seksille ei voi määritellä muut kuin sinä itse.
Alatiesynnytyksen jälkeen alapää voi olla kipeä. Mahdollinen episiotomiahaava tai repeämät ottavat aikaa parantuakseen, samoin kuin sektiohaavakin. Usein jälkitarkastuksen aikaan, noin 6 viikkoa synnytyksestä aristukset alkavat helpottamaan, kudosten osittaisen palautumisen ja haavojen paranemisen myötä. Jälkivuodon aikaan ei vielä suositella yhdyntöjen aloittamista, koska tulehdusriski on suurentunut.
Seksin pariin kannattaa lähteä rauhassa tutkien ja tutustuen omaan kehoon uudelleen, ensin itse ja sitten kumppanin kanssa. Alapää (ja koko keho) voi näyttää ja tuntua aluksi kummalliselta, mutta ajan kanssa tilanne tasoittuu samalla kun opit tuntemaan kehosi jälleen paremmin. Haasteita voi olla aluksi myös virtsanpidätyskyvyn ja ulostamisen kanssa. Lantionpohjaa kannattaa alkaa huomioida harjoittelulla ennaltaehkäisevästi jo raskausaikana ja tunnistusharjoitukset voi aloittaa uudelleen jo seuraavana päivänä synnytyksestä. Hyvä kontakti lantionpohjaan ja hengitykseen luovat valmiudet nautinnolle.
Imetys vaikuttaa seksuaalitoimintoihin ja haluihin hormonien kautta emättimen limakalvoa ohentaen ja usein myös vähentäen seksuaalista halukkuutta. Rinnat voivat olla kipeät. Mikäli limakalvot ovat kuivat, tähän auttaa kosteuttavat valmisteet kuten emätinpuikot ja -voiteet, sekä paikallisestrogeenivalmisteet lääkärin määräämänä. Liukuvoide on ihan ehdoton apulainen, kun lähdetään hyväilemään genitaalialueita, niin yksin kuin kumppanin kanssa.
Mikäli toimintahäiriöitä, kuten virtsan- tai ulosteenkarkailua tai kipuja lantion alueella esiintyy vielä jälkitarkastuksen jälkeen, on hyvä olla yhteydessä lantionpohjafysioterapeuttiin. Yhdyntäkipu, orgasmivaikeudet ja lantionpohjanlihasten heikkous tai jännitys ovat hyvin yleisiä vaivoja synnytyksen jälkeen, mutta niiden kanssa ei kannata jäädä yksin kamppailemaan.
Kehollisten muutosten lisäksi uuden arjen opettelu vauvan kanssa vaatii tuoreilta vanhemmilta paljon. On luonnollista, ettei seksi ole heti ensimmäisenä juttuna mielessä, kun vaipparalli ja imetysrumba vievät aikaa ja unenpuutetta sekä väsymystä on ilmassa. Myös mieliala voi olla matalalla hormonaalisten muutosten myötä.
Aika seksille tulee kyllä, ja sitä voi ja kannattaakin järjestää, sitten kun voimavarat ja kiinnostus seksiin alkavat palata ennalleen. Pikkulapsiarki ei jatku loputtomiin. Keskustelkaa, olkaa toistenne lähellä ja säilyttäkää seksuaalinen kipinä välillänne pienin teoin.
Lähteitä:
vaestoliitto.fi/seksuaalisuus
terveyskyla.fi/naistalo/seksuaaliterveys
Seksuaalilääketiede. Brusila et al. 2020. Duodecim